Paras pankki

Paras pankki tutkimuksia on tehty suomalaisten pankkien suhteen muun muassa verkkopankkien ja asiakastyytyväisyyden suhteen.

Nykyaikaiseen pankkitoimintaan kuuluu useita erilaisia palveluita ja tuotteita, ja usein tietyillä pankeilla on omat vahvuus-alueensa.

Näitä eri pankkitoiminnan osa-alueita tutkitaan erilaisten tutkimusyhtiöiden toimesta vuoden mittaan, ja tärkeimpiin näistä osa-alueista kuuluvat asiakastyytyväisyys sekä verkkopankin toimivuus.

Verkkopankkitutkimuksia tekee esimerkiksi amerikkalainen tutkimusyhtiö Keynote Systems (www.keynote.com), jonka Pohjoismaalaisia pankkeja koskeva tutkimus julkistetaan vuosittain toukokuun aikana.

Usean tällaisen tutkimuksen mukaan suomalaisten parhaimmaksi arvostama verkkopankki löytyi Handelsbankenilta. Toiseksi suosituin on ollut Sampo Pankin verkkopankki, Nordean vastaavan palvelun ollessa kolmantena.

Tutkimuksen testihenkilöt (2000 henkilöä) vastaavat kysymyksiin, joissa tutkittiin mm. asiakaskokemusta.

Asiakastyytyväisyyttä puolestaan mittaa EPSI Rating (www.epsi-finland.org), jonka tutkimus julkistetaan lokakuun aikana vuosittain.

EPSI Ratingin mukaan Suomessa toimivista pankeista Säästöpankit yksityisasiakkaiden puolella ja Handelsbanken yritysasiakkaiden puolella ovat olleet listojen kärjessä tyytyväisyyttä mitattaessa.

Yksityisasiakkaiden suhteen tutkimuksessa toiseksi on usein tullut OP-Pohjola, kolmanneksi Nordea, ja neljänneksi Sampo Pankki.