Hopean hinta

Katsaus tapoihin tarkistaa päivän hopean hinta sekä historiallisia hintatietoja, vaikkapa jalometalleilla treidaamista tai niihin sijoittamista varten.

Hopea on jalometallina yksi maailman eniten treidatuista tuotteista, ja voit saada ajankohtaiset hintatiedot hopeasta ympäri vuorokauden kaupunkäynnistä hyödykemarkkinoilta ympäri maailman, mm. Lontoosta, Zurichista, New Yorkista, Chicagosta, sekä Hong Kongista.

Ensimmäinen markkinapaikka hopealle avattiin Lontooseen 1600-luvulla, ja paikka on säilynyt fyysisen jalometallin tärkeimpänä kauppakeskuksena näihin päiviin.

Hopeafutuurien, muiden hopeajohdannaisten, ja hopea-arvopapereiden spot-hinnan suhteen tärkein hinnan muodostukseen vaikuttava kauppapaikka on puolestaan New York Mercantile Exchange hyödykepörssin COMEX-divisioona.

Hinnan muodostukseen vaikuttavat etenkin hopean kaivostuotanto ja toisaalta hopean kysyntä. Viime vuosina hopean kysyntä, sekä teollisiin tarkoituksiin että sijoitushopeana, on ollut huomattavasti suurempaa kuin hopean kaivostuotanto.

Lisäksi suuri osa kaivostoiminnassa tuotetusta teollisesta hopeasta päätyy kaatopaikoille, muun muassa aurinkopaneeleista ja matkapuhelimista, eikä niitä kierrätetä takaisin markkinoille.

Myös keskuspankkien luodessa uutta paperirahaa, sijoittajat pyrkivät suojautumaan tältä rahan arvon laskulta, inflaatiolta, mm. ostamalla hopeaa, kultaa, muita jalometalleja ja muita hyödykkeitä.

LBMA London Silver Fix

www.lbma.org.uk/pages/?page_id=46&title=current_statistics

London Bullion Market Association kuuluu tärkeimpiin hopean markkinahintaa määritteleviin tahoihin, ja sen päivittäin raportoimia markkinahintoja hopealle käytetään usein viitehintoina esimerkiksi suomalaisissa romuhopeaa ostavissa firmoissa.

LBMA:n nettisivuilta löytyvät myös hopean historialliset hinnat, päivittäisen hinnan ja kuukausittaisen hinnan perusteella aina vuodesta 1968 saakka.

Hinnat ovat peräisin Lontoon tukkuhopeamarkkinoilla käydystä kaupankäynnistä, jossa minimäärä ostettua/myytyä hopeaa on yleisesti ottaen noin 50 000 troy-unssia, eli noin 1 607 kg.

Vähittäiskaupankäynnissä esimerkiksi yksityisille henkilöille tähän hintaan tulevat mukaan aina vähittäiskauppiaiden marginaalit, jotka vaihtelevat firmasta toiseen, jonka takia kannattaa aina vertailla hopean vähittäismyyntihintoja eri myyjien välillä.

Comex

www.cmegroup.com/trading/metals/precious/silver.html

Comex tarjoaa hopean Yhdysvaltain dollaripohjaiset spot ja futuurihinnat suoraan nettisivuiltaan, aina 60 kk futuureille tulevaisuuteen saakka.

Koska hopeafutuureilla käydään kauppaa aina 60 kk eteenpäin olevilla sopimuksilla, voit nopeasti luoda kuvan siitä, miten markkinat odottavat hopean markkinahinnan muuttuvan tulevaisuudessa, perustuen mm. inflaatio-odotuksiin, teolliseen kysyntään, ja kaivostuotannon muutoksiin.