Big Pankki

Big Pankki on virolaisen BIGBANK AS pankin suomen sivuliike, joka on erikoistunut tarjoamaan määräaikaistalletuksia ja kulutusluottoja.

Pankki on ollut toiminnassa vuodesta 1992, perustamisestaan Tartossa, Virossa. Sittemmin pankki on laajentunut useille eurooppalaisille finanssimarkkinoille, mukaanlukien Latvia, Espanja, Suomi, Saksa, Itävalta, Hollanti, ja Ruotsi.

Yritys käyttää samaa BIGBANK tavaramerkkiä kaikilla toimi-alueillaan, visionaan nousta kuuden suurimman ja merkittävämmän eurooppalaisen finanssitalon joukkoon ajan myötä.

Parhaiten pankki on tunnettu toiminnastaan Baltian markkinoilla, jossa se kuuluu suurimpiin lainoja yksityisasiakkaille lainoja myöntäviin finanssialan toimijoihin.

Erikoispankkina BIGBANK on saanut kiitosta erikoisosaamisestaan yksityisille suunnatuista lainatuotteistaan ja henkilökohtaisesta palvelustaan, mutta myös nopeasta ja joustavasta toimintatavastaan.

Pankki pyrkii toiminnallaan siihen, että keskittäisit suurimman osan laina-ja talletustoiminnastasi BIGBANK tuotteisiin, joka on johtanut siihen, että firmalla on tarjolla finanssituotteita aina vakuudettomista vippi-ja kulutusluotoista aina suurempiin, yli 6000 euron kokoisiin lainatarpeisiin (joissa vaaditaan takaaja).

Asiointi pankin kanssa on tehty mahdollisimman helpoksi, varsinkin Virossa ja Latviassa, sillä näissä maissa voit asioida BIGBANK:in kanssa myös jokaisessa maan postikonttorissa.

Suuri osa pankin laina-ja talletustuotteista on haettavissa suoraan firman www-sivuston kautta, osoitteessa bigbank.fi, jonka oheen tarjolla on Suomessa myös puhelinpankkipalvelut sekä pankkikonttoreita.

Big Pankki – toiminta maittain

Virolaisen BIGBANK:in ensimmäinen kansainvälinen laajentuminen tapahtui Latviaan, vuonna 1996, jolloin firm perusti maahan tytäryhtiö SIA Baltijas Izaugsmes Grupan.

Latvian tytäryhtiön rinnalle on sittemmin, vuonna 2008, tullut myös BIGBANK brändin alla oleva virallinen sivuliike, joka tarjoaa latvialaisille yksityishenkilöille kulutusluottoja ja määräaikaistalletuksia.

Liettuan sivuliike avautui asiakkaille vuonna 2007. Latvian sivuliikkeeseen verrattuna Liettuan BIGBANK:in toiminta on rajoitetumpaa, tuotteena ollessa ainoastaan kulutusluotot yksityishenkilöille.

Yksi luonnollisimmista laajentumispaikoista pankille oli Suomi, jossa BIGBANK aloitti toimintansa vuonna 2009.

Suomen toimintaan tuli mukaan ensimmäinen asiakaspalvelukonttori, tuotteina ollessa alusta saakka määräaikaistalletukset sekä kulutusluotot.

BIGBANKin Espanjan sivuliike avasi toiminnan Madridissa vuonna 2011, josta käsin toiminta on keskittynyt yksityisille suunnattuihin kulutusluottoja, ja pankki aloitti sivuliikkeellä samalla periaatteella Ruotsissa vuonna 2012.

Finanssimarkkinoiden koolla mitattuna Saksa, Hollanti ja Itävalta kuuluvat Euroopan tärkeimpiin markkinoihin, ja BIGBANK on pyrkinyt laajentumaan näille alueille yrittäessään kasvattaa asiakaskuntaansa.

Näillä kolmella markkinoilla BIGBANK tarjoaa ainoastaan määräaikaistalletuksia rajat ylittävänä palveluna EU:n sisämarkkinapohjaisesti, ilman kiinteää toimipaikkaa tai kiinteitä työntekijöitä näissä maissa.

  • BIGBANK AS – Suomen sivuliike
  • Asiakkaiden käyntiosoite: Kampin Sähkötalo, Kampinkuja 2, 00100 Helsinki
  • www.bigbank.fi
  • Aukioloajat: ma-pe 14-17